1.luku
Häntä
luultiin pojaksi, mikä oli vain hyvä. Kukaan ei ahdistellut häntä, eikä ihmetellyt,
miksi hän liikkui yksin. Aisha oli lähtenyt Raven Hollowsta kolme viikkoa
sisarensa jälkeen todistettuaan ensin perheensä raa’an surmaamisen. Ei ollut
helppoa katsella, kun muu perhe huusi tuskissaan talon palaessa ja itse ei
voinut tehdä mitään. Aisha oli ollut keräämässä puita ja palannut juuri
kaupunkiin. Hän oli tunnistanut sotilaat Aldornian linnanherran miehiksi ja
piiloutunut kuultuaan, että häntä etsittiin. Tyttö oli ymmärtänyt, että jos hän
menisi lähemmäksi, hänet tapettaisiin heti välittömästi. Hän ei voinut kuin
katsella lapsuudenkotinsa palamista ja olla päästämättä ääntäkään. Hän vannoi
mielessään kostavansa sille lohikäärmeratsastajalle, joka vain katseli palavaan
taloon kuolevia ihmisiä.
Aisha oli
saanut naapureiltaan uudet vaatteet ja yksi naapureista oli leikannut hänen
hiuksensa lyhyiksi. Hän sai mukaansa jonkin verran rahaa, jotta pärjäisi
jotenkin pitkän matkan. Aldorniaan oli usean päivämatkan verran kävellen.
Aishalla kun ei ollut varaa ostaa keneltäkään hevosta, eikä lähistöllä ollut
ainuttakaan lohikäärmeritaria, jolta pyytää kyytiä. Ei auttanut kuin laittaa
jalkaa toisen eteen ja toivoa, että Ashlyn olisi elossa. Sisar oli nyt ainoa
elossa oleva perheenjäsen, joka ei luultavasti edes tiennyt Raven Hollown
tapahtumista. Aishalla oli vaikea tehtävä edessään. Hänen olisi kerrottava
sisarelleen vanhempien ja nuorempien sisarusten murhasta. Ei sitä tulipaloa
voinut muuten selittää.
Aishaa
väsytti. Hän ei jaksanut enää kävellä, mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoja.
Hänen oli päästävä Ashlynin luokse. Vain se ajatus sai hänet jaksamaan edes
yrittämään kävelemistä. Hevonen tai jokin muu kyyti olisi kyllä nyt hyvä saada.
Aisha katseli taivaalle ja taakseen, ei hevosta, eikä lohikäärmettä. Huokaus
pääsi hänen huuliltaan. Hän päätti istua hetken aikaa ja kerätä voimia.
**
Ashlyn
kuurasi lattiaa nelinkontin.
”Minä usein
toivon, etten olisi koskaan joutunut tähän linnaan”, hän jupisi itsekseen.
”Minä toivon
usein, että olisin saanut toisenlaisen isän”, sanat kuullut Nanea tokaisi ja
jäi Ashlynin seuraksi.
”Toivomme
mahdottomia, jotka eivät koskaan toteudu.”
”Jos
perheeni ei olisi tarvinnut rahaa, en olisi koskaan lähtenyt tänne töihin.”
”Onneksi
lähdit, koska muuten emme olisi ystävystyneet.”
”Totta tuo.”
Ashlyn
toivoi pääsevänsä tänä iltana makuukammariin ilman, että joutuisi taas Visnorin
raiskattavaksi. Mies oli selittänyt sen kuuluvan piikojen tehtäviin linnassa.
Ashlyn oli yrittänyt sanoa raiskauksen olevan rikos Arysiassa, mutta
linnanherra oli väittänyt, ettei se koskenut piikoja. Tytön sanoilla ei toisin
sanoen ollut mitään painoarvoa. Hän kyllä tiesi lain olevan kaikille sama ja
oli varma, että jonain päivänä Visnor joutuisi maksamaan teoistaan, mutta sitä
päivää sai odottaa kauan.
”Hakeeko
isäni sinut vielä öisin luokseen?” Nanea kysyi. Ashlyn vain nyökkäsi
vastaukseksi. ”Eikö hän ymmärrä raiskaavansa sinut joka kerta?”
”Hän vain
sanoo sen kuuluvan piikojen tehtäviin ja että se on velvollisuuteni
naispuolisena ihmisenä. Minun tärkein tehtäväni on kuulemma viihdyttää häntä.”
”Hän saa
maksaa siitä vielä.”
”Sen päivän
minä haluan nähdä.”
”Oletko
nähnyt jotain outoa viime aikoina?”
”Pari iltaa
sitten näin tumman lohikäärmeen etupihalla, mutta en pimeyden vuoksi erottanut
väriä tarkemmin. Kuinka niin?”
”Näin isän
työhuoneessa jotain, mikä ei sinne kuulu. Tule, niin näytän.”
Ashlyn
siirsi harjan ja vesiämpärin sivuun ja seurasi sitten Naneaa Visnorin
työhuoneeseen. Tytöt liikkuivat hiljaa, sillä he eivät tienneet, missä päin
linnanherra liikkui.
”Tämä ei
kuulu tänne”, Nanea kuiskasi osoittaen vaaleansinistä munaa, joka oli Visnorin
työpöydällä.
”Ei niin. Se
kuuluu Silvestraan.”
”Palautetaan
se.”
”Palauta
sinä. Minä en voi lähteä linnasta mihinkään, kuten hyvin tiedät. Sinä sen
sijaan voit.”
”Mutta
sitten en voisi enää palata tänne ja auttaa perhettäni rahallisesti.”
”Olen varma,
että Silvestrasta löytyy sinulle uusi työpaikka.”
”Oletko?”
”Olen,
piikoja tarvitaan aina.”
”Tänä iltana
on liian myöhäistä lähteä. Meidän pitää suunnitella tämä tarkkaan. Lähdetään
ennen kuin joku huomaa, etten ole kuuraamassa lattioita ja lähtee etsimään
minua.”
Nanea sulki
työhuoneen oven hiljaa heidän perässään ja he palasivat takaisin sinne, mistä
olivat lähteneet.
”Puhutaan
aamulla lisää.”
**
Aishalla ei
ollut aavistustakaan, kuinka pitkä matka hänellä oli vielä käveltävänään, mutta
hän tiesi, että sitä oli paljon. Hän nukkui yön torkkuen, sillä pelkäsi
maantierosvoja. Yö oli kylmä ja tytöllä oli liian vähän vaatetta yllään. Hän
olisi voinut sytyttää pienen nuotion, mutta hänellä ei ollut mitään, millä
tehdä tuli.
Tyttö
singahti äkkiä puun taakse kuullessaan askelia, tai oikeastaan se oli siipien
havinaa. Tulija oli siis lohikäärmeratsastaja. Aisha kurkisti varovasti ja näki
hopeisen lohikäärmeen. Hän ei kuitenkaan uskaltanut liikkua lähemmäksi, sillä
hän muisti sen näyn kotikaupungistaan. Siellä oli ollut oranssi lohikäärme,
jossa oli mustia raitoja. Tyttö pysytteli piilossa, sillä ei ollut varma, oliko
tämäkin lohikäärmeratsastaja Visnorin kätyri.
”Tule esiin
vain”, Aisha kuuli ratsastajan sanovan. Hän siirtyi puun takaa, mutta ei mennyt
yhtään lähemmäksi. Hän oli valmiina pinkaisemaan juoksuun pienimmästäkin
lähestymisyrityksestä. ”En minä tee sinulle mitään. Tule lähemmäksi, sytytän
nuotion, niin pääset lämmittelemään. Sinulla on varmasti kylmä.”
”Miten voin
luottaa, ettet tee mitään, kun olen jo nähnyt yhden lohikäärmeratsastajan
katselevan, kun kotini poltettiin ja perheeni vanhinta sisartani lukuun
ottamatta paloi sen mukana?”
”Tuo ei voi
olla mahdollista. Meidän velvollisuutemme on auttaa kaikkia, ei tappaa.”
”Tiedän
kyllä, mitä näin.”
”En väitä
toisin. Voit kyllä luottaa minuun. Olen Tylan ja tämä on lohikäärmeeni Goji.”
Aisha asteli
varovasti kohti nuotiota, jonka mies sytytti. Tyttö oli silti valmiina
lähtemään pakoon. Hän istahti nuotion lähelle pitäen välimatkaa Tylaniin.
”Tiedätkö,
kuka se ratsastaja oli?” mies kysyi.
”En.
Lohikäärme oli oranssi mustilla raidoilla. Sen ratsastajan kasvoja en nähnyt,
olin liian kaukana. En nähnyt myöskään niiden miesten kasvoja, jotka sytyttivät
talon, mutta tunnistin heidän asuissaan olevan vaakunan”, Aisha vastasi
pyyhkien kyyneleitään. ”Osaatko sanoa, onko tästä vielä pitkälti Aldornian
linnaan?”
”Ainakin
kahden viikon kävelymatka vielä. Kenen vaakuna se oli?”
”Aldornian
linnanherran, sisareni on siellä piikana. Olen kävellyt jo melkein kuukauden,
minulla on siis vielä matkaa sisareni luokse. Hän on ainoa, ketä minulla on
perheestäni enää jäljellä.”
”Sanoiko hän juuri, että juuri lajitoverini
on ollut katsomassa, kun ihmiset palavat kotiinsa, eikä ratsastaja tehnyt mitään?”
Goji kysyi Tylanilta.
”Sanoi. Hän on matkalla Aldorniaan sisarensa
luokse, joka ei luultavasti vielä tiedä murhenäytelmästä. Mitä jos yövymme
tässä, suojelemme tyttöä ja viemme hänet sisarensa luokse?”
”Sopii minulle erittäin hyvin. Lupaa
minulle, että tämä ei jää tähän.”
”Se ei tule jäämään.”
”Vaihdoin
Gojin kanssa muutaman sanan. Jos sinulle sopii, niin jäämme tähän yöksi
kanssasi ja viemme sinut huomenna Aldorniaan. Olet nopeammin sisaresi luona.”
Aisha puri
huultaan. Hän epäröi suostua, sillä häntä pelotti, vaikka mies ja lohikäärme
vaikuttivat turvallisilta. Uskaltaisiko tyttö luottaa kaksikkoon?
”Voit luottaa meihin.”
Tyttö
katsahti ympärilleen nopeasti. Kuka oli puhunut?
”Olet harvinainen tyttö. Ymmärrät, mitä
sanon, eikä Tylanin tarvitse välittää sanojani. Älä pelästy. Tämä tapahtuu
telepaattisesti, kuten kaikki keskustelut lohikäärmeiden ja heidän
ratsastajiensa välillä. Kerro minulle, mitä kotonasi tapahtui. Älä sanoin, vaan
käytä muistikuviasi. Minä välitän tiedon eteenpäin lajitovereilleni, jotta he
voivat kertoa ratsastajilleen ja ryhtyä selvittämään kyseisen ratsastajan
henkilöllisyyttä. Muistele myös sisartasi, sillä pyydän jotakuta ratsastajaa
etsimään hänet Visnorin linnasta ja ilmoittamaan tulostasi.”
Aisha teki
työtä käskettyä ja välitti Gojille kaiken tämän tarvitseman tiedon. Nyt hän
uskalsi rentoutua, sillä lohikäärme oli omilla ajatuksillaan todistanut
olevansa luottamuksen arvoinen.
”Kiitos, Goji.”
”Eipä kestä. Voit tulla siipeni alle
nukkumaan, tuli ei kuitenkaan pysy koko yötä, joten sinun tulee jossain
vaiheessa kylmä. Tästä on parin päivän lentomatka Aldorniaan, mutta sinä pääset
kyllä pian sisaresi luokse.”
Tylan
katseli pieni hymy huulillaan kaksikkoa, joka selvästi jutteli keskenään. Mies
oli yllättynyt havaitessaan, ettei Goji pyytänyt häntä välittämään viestejä
eteenpäin. Nähtävästi lohikäärme antoi rohkaisua tytölle, sillä tämä siirtyi
hetken päästä Gojin siiven alle ja kävi nukkumaan.
**
”Ottakaa tuo
huora kiinni!” Ashlyn kuuli huudettavan takanaan ja hän jatkoi juoksuaan. Hän
oli hakenut lohikäärmeen munan Visnorin työhuoneesta, laittanut sen lakanan
sisään laukkuun, ottanut kaikki rahansa ja lähtenyt ulos linnasta. Hän juoksi,
kunnes tuli jyrkänteen reunalle, josta ei ollut kuin kaksi vaihtoehtoa mennä
pois. Joko hypätä alas tai sitten palata sinne, mistä tuli. Takaisin tyttö ei
aikonut mennä, joten hänen oli pakko hypätä.
Merda minua auttakoon.
Ashlyn tunsi
sydämensä hakkaavan kiivaasti, kun hän vilkaisi alas. Pudotusta oli paljon. Hän
katsoi tulosuuntaansa ja näki Visnorin sotilaiden lähestyvän. Näiden ilmeet
eivät luvanneet hyvää. Hänen oli hypättävä nyt. Luotuaan vielä yhden katseen
taivaalle kuin rukoillen apua, hän hyppäsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti