9.luku

9.luku

Ashlyn huomasi henkivartijansa olevan allapäin. Tämä teki parhaansa selvästi, ettei se näkyisi, mutta tytöllä oli tarkat silmät. Lisäksi Imeric oli hiukan kertonut, mutta ei kaikkea. Ashlyn halusi selvittää asian ja katsoa, voisiko tehdä Samiran hyväksi jotain.

”Samira, istahda viereeni ja kerro, mikä mieltäsi painaa. Sinun on turha sanoa, ettei mikään, sillä näen sen sinusta.”

Samira oli yllättynyt kuningattaren tarkkasilmäisyydestä. Ehkä se teki vain hyvää puhua jonkun ulkopuolisen kanssa ja mahdollisesti saada neuvoja.

”Olen ollut salasuhteessa puoli vuotta erään miehen kanssa. Se toi jännitystä, joka tuntui puuttuvan, elämääni. Hän halusi tehdä siitä julkisen, en suostunut. Nyt emme ole moneen päivään puhuneet toisillemme. Olen valmis taipumaan hänen tahtoonsa, mutta en tiedä, haluaako hän enää puhua kanssani. Olin tässä pari päivää sitten katolla miettimässä, mitä teen siellä usein. Mies sai tietää siitä, mutta ei tullut luokseni. Tämä mies on myös ratsastaja. Imeric kertoi miehen lohikäärmeen välittäneen ratsastajalleen kuvan minusta itkemässä ja mies oli todennut, ettei tulisi luokseni. Se sai minut itkemään entistä enemmän. Olen nähnyt tämän miehen liehittelemässä piikoja ja sydäntäni kalvaa mustasukkaisuus. Mieleni on tehnyt monta kertaa mennä kalauttamaan häntä kaulimella, mutta en ole tehnyt sitä. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä.”

”Oletko yrittänyt mennä juttelemaan hänelle?” Ashlyn ei kysynyt Samiran tarkoittaman miehen nimeä. Tämä kertoisi, jos haluaisi.

”Olen”, Samira vastasi alakuloisesti. Kyyneleet pyrkivät silmiin, kun hän muisteli Da’lenin kylmän torjuvaa katsetta. ”Hän vain katsoo minua kylmästi, joten olen päättänyt luovuttaa. Tajusin liian myöhään, kuinka vahvat tunteet minulla on sitä miestä kohtaan.”

”Tiedän tunteen”, tyttö sanoi hiljaa. ”Minulla tosin ei ole samanlaista tilannetta kuin sinulla.”

”Nyt en ymmärrä.”

”Haluan vain yhden miehen.”

”Kenet?” Samira kysyi varovasti ja joutui pinnistelemään kuullakseen Ashlynin vastauksen. ”Sinähän voit ottaa hänet rakastajaksesi jo nyt. Pariutumistilannetta on vaikea päätellä etukäteen. Et voi tietää etukäteen, jos Joa mieltyykin sen miehen lohikäärmeeseen.”

”En halua rakastajaa. Jos Joa ei valitse hänen lohikäärmettään, särjen sydämeni siinä vaiheessa, jos hän on rakastajani. En pidä yhtään siitä perinteestä, että lohikäärmeeni valinta ratkaisee tulevan mieheni. Olen aina halunnut tehdä sen itse ja mennä naimisiin rakkaudesta. Nyt on suuri mahdollisuus, että voin joutua rakkaudettomaan liittoon. Sinulla on aivan eri. Sinä voit valita. Joten neuvoni, että älä luovuta. Taistele, ota se mies takaisin. Pakota hänet puhumaan kanssasi. Minä voin vaikka mennä takomaan hänelle järkeä.”

”Ei, haluan hoitaa tämän itse. Sydämeni on jo särkynyt. Jos en saa häntä takaisin, en tiedä, mitä teen.”

Ashlyn hymyili pienesti. Hän halusi auttaa Samiraa, mutta ei aikonut tehdä sitä vastoin tämän toiveita.

**

Tylan oli turhautunut. Hän tiesi loukanneensa Aishaa ja yritti päästä pyytämään anteeksi, mutta tyttö vältteli häntä. Miten ihmeessä anteeksipyyntö onnistuisi, jos he eivät pääsisi puhumaan? Gojistakaan ei ollut apua. Se kyllä sanoi tietävänsä, missä Aisha oli, mutta ei kertonut sitä, koska oli antanut lupauksen.

Tylanin teki mieli paiskoa tavaroita tai lyödä jotain. Se ei kuitenkaan ollut hänen tapaistaan. Ehkä oli vain parempi juoda monta tuopillista stelaa ja hukuttaa murheet humalaan.

”Tylan kysyi sinua taas. Etkö jo voisi jutella hänen kanssaan? Hän selvästi kärsii”, Goji kysyi siipensä alla piileskelevältä tytöltä.

”En. Mitäs meni loukkaamaan minua. Missä hän on nyt?”

”Ruokasalissa muiden ratsastajien kanssa.”

”Ja hän tekee mitä?”

”En ole laskenut, monesko stela-tuoppi hänellä on menossa.”

Siinä vaiheessa Aisha päätti, että nyt hänen oli aika puuttua asiaan. Hän oli mennyt liian pitkälle puhumattomuudessa. Hän lähti Gojin luota ja paineli ruokasaliin pysähtyen oven suuhun järkyttyneenä. Pahasti humalainen Tylan kiskaisi juuri sillä hetkellä yhden piioista, Taranan, syliinsä ja moiskautti kunnon suukon tämän huulille.

Aisha oli järkyttynyt ja käveli sitten miehen luo. Hän otti tämän tuopin käteensä ja kaatoi sisällön Tylanin päähän läimäyttäen toisella kädellään miestä poskelle mahdollisimman lujaa. Muut ratsastajat tuijottivat hetken ja remahtivat sitten nauruun. Tylanilta meni hetki tajuta humalaisilla aivoillaan, mitä oli juuri tapahtunut. Vasta sitten hän näki Aishan katoavan ruokasalista ja voihkaisi saadessaan Gojilta kuvan siitä, mitä tyttö oli nähnyt. Tylan pyysi pyyhkeen, jolla kuivasi hiuksiaan ja kaatoi lisää stelaa. Nyt hän vasta halusikin juoda itsensä tainnoksiin.

”Olet yksi helvetin idiootti, näin suoraan sanoen.”

”Kiitos tiedosta, Goji. Tiesin sen jo itsekin. Taisin pilata mahdollisuuteni lopullisesti, joten mitä menetettävää minulla on.”

”Hän oli tulossa sopimaan kanssasi.”

”Voi helvetti.”

”Saat itse hoitaa sotkusi. Tein jo osani sillä, kun yritin saada häntä puhumaan kanssasi.”

”Niin minä aionkin hoitaa, kunhan olen selvin päin.”

”Suosittelen nukkumista.”

Tylan totesi olevansa samaa mieltä. Hänen oli parempi mennä nukkumaan päänsä selväksi ja yrittää sitten uudestaan puhua Aishan kanssa.

**

Ashlyniä oli jäänyt häiritsemään isänsä lohikäärmeen kohtalo ja hän meni etsimään kirjastosta tietoa. Miksi Canthas oli kuollut kuningasta suojellessaan? Mitä silloin oli tapahtunut? Vastausta ei löytynyt kirjoista, eikä kääröistä. Arsen luultavasti tietäisi.

”Dastin, pyydä ratsastajasi kirjastoon.”

”Minä en pyydä, käsken häntä raahaamaan haisevat luunsa sinne, sillä hän ei ole käynyt pesulla moneen päivään.”

Ashlyn otti uuden kirjan käteensä ja ryhtyi selaamaan sitä. Hän vilkaisi takan eteen asettunutta Liothia, joka näytti nukkuvan. Hän tiesi kuitenkin creodillan olevan hereillä ja valmiina hyökkäämään tunkeutujan kimppuun tarvittaessa.

”Sinä käskit minun tulla?”

”Dastin käski, minä pyysin”, Ashlyn vastasi ja nyrpisti nenäänsä. Dastin oli ollut oikeassa, Arsen ei ollut peseytynyt moneen päivään. ”Tarvitsen tietoa Braslafista ja hänen lohikäärmeestään Canthasista. Tai oikeastaan vain Canthasista, mitä sille tapahtui?”

”Braslaf? Hän oli edellisen kuninkaan henkivartija. Kukaan ei tiedä, mihin hän meni sen jälkeen, kun menetti lohikäärmeensä.”

”Minä tiedän, saisinko nyt vastauksen?”

”Mihin?”

”Minä kysyin ensin”, tyttö intti ja katsoi odottavasti. Hän halusi saada tietää.

”Siihen aikaan kun Braslaf oli henkivartijana, Astar ja Arysia olivat sodassa Trygoniaa vastaan. Kaikki lohikäärmeet ratsastajineen osallistuivat siihen. Canthas sai tappavan osuman myrkkynuolesta, joka oli tähdätty kuninkaaseen ja menehtyi siihen. Trygonialla oli siihen aikaan käytössään myrkkyä, johon meillä ei puolestaan ollut vastamyrkkyä. Braslaf lähti Silvestrasta sen jälkeen, kun Canthas oli haudattu. Hän ei halunnut enää yrittää tulla uudestaan lohikäärmeratsastajaksi, vaikka silloinen kuningas Aldric tarjosi siihen mahdollisuuden. Braslaf sanoi haluavansa aloittaa alusta jossain ilman lohikäärmeitä”, Arsen vastasi. Hän oli ollut sodan aikaan pieni lapsi, mutta muisti kaiken silti, sillä hänen isänsä oli osallistunut sotaan. ”Mihin Braslaf sinun tietojesi mukaan meni täältä lähdettyään?”

”Raven Hollowiin. Hän oli isäni.”

Mies vihelsi hiljaa. Se selittikin paljon.

”Sinä ja Aisha peritte isänne kyvyn puhua lohikäärmeille. Miksi et kertonut tätä aikaisemmin?”

”Koska sain tietää vasta pari päivää sitten itse isän olleen lohikäärmeratsastaja. Hän ei kertonut meille elämästään ennen äitiä.”

”Tämäpä yllätys. Voin kertoa isäsi olleen erittäin pidetty ihminen.”

”Kiitos. Mitä muuten sille kuninkaalle kävi? Kuoliko hän sen sodan aikana?”

”Ei, hän selvisi ja kuoli vuosia myöhemmin luonnollisesti. Oletko muuten miettinyt jo, että minkä lohikäärmeen kanssa haluat Joan pariutuvan?”