6.luku

6.luku

Ashlyniä häiritsi arvoitus, joka liittyi hänen ja Aishan puhumiseen lohikäärmeiden kanssa. Hänen oli selvitettävä, oliko isä ollut lohikäärmeratsastaja ennen kuin oli tavannut heidän äitinsä. Olikohan jossain jotain listaa entisistä ratsastajista ja näiden lohikäärmeistä? Pakko oli olla.

Ashlyn lähti etsimään kirjastoa ja löysi sen vasta monen oven takaa. Hän tiesi, ettei olisi saanut liikkua käytävillä yksin. Hänellä oli kyllä Lioth mukana ja hän pystyi helposti pyytämään apua esimerkiksi Dastinin avulla. Kyseisen lohikäärmeen ja sen ratsastajan ajatteleminen sai posket punoittamaan.

Kirjasto oli nimensä mukainen. Hyllyt olivat täynnä erilaisia kirjoja ja kirjoituskääröjä. Ashlyn otti summamutikassa yhden käärön käteensä ja rullasi sen auki. Hän katsoi päiväyksen alusta ja totesi löytäneensä heti oikean. Käärö oli päivätty vain vuotta ennen kuin isä oli tavannut äidin. Vastauksen oli löydyttävä siitä.

”Mitä sinä etsit?” Lioth kysyi ja otti mukavan asennon lattialla. ”Samira etsii sinua. Imeric kyseli juuri sijaintiamme, kerronko?”

”Tietoa siitä, oliko isäni lohikäärmeratsastaja. Kerro vain.”

Ashlyn irvisti ajatellessaan saavansa kohta saarnan henkivartijaltaan, mutta tiedonhalu oli voittanut.

”En kyllä olisi osannut odottaa löytäväni sinut täältä. Et ole vaikuttanut ihmiseltä, joka pitäisi lukemisesta”, Samira totesi tullessaan kirjastoon. Hän oli valmistautunut saarnaamaan kuningattarelle yksin liikkumisesta, mutta kuultuaan Liothin olevan mukana hän oli tullut toisiin ajatuksiin. Creodilla oli osoittanut jo voivansa suojella ja Ashlyn pystyisi pyytämään nopeasti apua itsekin.

”En pidäkään. Etsin tietoa isästäni. Joko tässä käärössä tai sitten jossain näistä muista on tieto siitä, oliko hän lohikäärmeratsastaja vai ei.”

”Koska hän mahdollisesti on ollut ratsastaja?”

”Kahdeksantoista vuotta sitten aikaisintaan. He tapasivat äidin kanssa vuotta ennen kuin minä synnyin.”

Samira vilkaisi Ashlynillä olevaa kääröä ja meni sitten ottamaan toisen käärön kirjahyllystä.’

”Se ei ainakaan ole siinä käärössä. Sen päiväys kyllä sopisi, mutta siihen on merkitty silloiset ratsastajat, joten tämä on se oikea. Päiväys saattaa hämätä, ellei osaa etsiä, sillä näihin on merkitty ratsastajat heti kuoriutumisen jälkeen.”

Ashlyn otti käärön Samiralta ja ryhtyi lukemaan siinä olevia nimiä. Päiväyksen perusteella se todella saattoi olla oikea, sillä käärössä mainitut henkilöt olivat heidän isänsä ikäisiä nyt. Päästyään melkein loppuun asti Ashlyn henkäisi terävästi.

”Löysin ja nyt minulla on kysymyksiä, joihin en saa koskaan vastausta. Isä ei koskaan puhunut elämästään ennen äitiä, tai ei ainakaan kovin mielellään. Se tuntui lapsena hassulta, mutta en kiinnittänyt siihen sen kummemmin huomiota. Nyt kun olen vanhempi ja ratsastaja itse, niin ihmettelen suuresti. Isä nimittäin oli lohikäärmeratsastaja.”

”Näytä”, Samiran uteliaisuus oli herännyt. Hän vihelsi hiljaa nähdessään nimen, jonka kohdalla Ashlynin sormi oli.

”Mitä nyt?”

”Sinun isäsi, Braslaf… hän oli edellisen kuninkaan henkivartija, erittäin tunnettu lohikäärmeratsastaja. Braslaf osasi myös puhua kaikkien lohikäärmeiden kanssa. Canthas, isäsi lohikäärme, oli erittäin urhoollinen. Se kuoli suojellessaan kuningasta. Tässä sanotaan Braslafin lähteneen Canthasin kuoleman jälkeen Silvestrasta, mutta kukaan ei tiedä minne.”

”Minä tiedän”, Ashlyn sanoi hiljaa. Hän kopioitsi isänsä tiedot ylimääräiselle pergamenttipalalle Aishaa varten. Saatuaan kirjoitettua tyttö laittoi käärön takaisin kirjahyllyyn ja lähti kirjastosta.

**

Aisha puri huultaan päästäessään Tylanin makuukammariinsa. Tyttö ei ehtinyt sulkea ovea, kun häntä jo suudeltiin tulisesti. Hän huomasi jännittävänsä, sillä hänellä ei ollut aikaisempaa kokemusta. Selvää nimittäin oli jo, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan.

Tylan vaistosi Aishan kokemattomuuden ja päätti yrittää olla mahdollisimman hellä ja tehdä tytölle kokemuksesta miellyttävän. Ovi saatiin suudelmien lomassa suljettua ja lukittua. Nyt heitä ei häiritsisi kukaan.

Aisha antoi miehen riisua vaatteet hänen yltään ja katsoi ujosti tätä, kun tämä riisui omansa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tyttö näki jonkun muun miehen alastomana kuin isänsä. Tylan laski Aishan hellästi sängylle ja asettui itse puolittain tämän päälle antaen uusia, kiihkeitä suudelmia. Hän otti toisella kädellä tukea sängystä ja toisella hyväili tytön vartaloa. Aisha hengähti uusien tuntemuksien kiiriessä pitkin vartaloa. Vielä terävämpi henkäisy pääsi huulilta, kun käsi kosketti sinne, mihin kukaan ei ollut aikaisemmin. Sydän hakkasi kiivaana rinnassa ja tytön hengitys tiheni. Tylanin huulet jakelivat pieniä suudelmia kaikkialle saaden Aishan voihkaisemaan hiljaa.

Varovasti mies levitti tytön jalkoja ja yhtä varovasti hän työntyi sisään tuntien Aishan jäykistyvän hetkeksi kivun vuoksi. Tylan aloitti hitaan liikkeen ja he löysivät yhteisen rytmin helposti. Kivun hellittyä Aishan oli helpompi myötäillä työntöjä.

Myöhemmin he makasivat alastomana peiton alla tytön vaihdettua lakanan ensin. Hän tunsi kuuluvansa siihen, Tylanin viereen.

”Olen pahoillani, että satutin sinua.”

”Se kuuluu asiaan”, Aisha vastasi hymyillen ja suukotti miehen leukaa.

”Seuraavalla kerralla sen ei pitäisi enää sattua.”

”Seuraavalla kerralla?”

Tylan naurahti ja veti tyttöä lähemmäksi itseään.

”Luulitko, että minä viettelisin sinut sänkyyn ja jättäisin sen jälkeen?”

”Taisin minä vähän…”

”Aisha, se ei todellakaan ole minun tyylistäni.”

”Mistä minä olisin sen voinut tietää?”

”Kysymällä minulta?”

Nyt oli Aishan vuoro naurahtaa.

”Et kyllä antanut minulle juuri aikaa puhua.”

”Totta, tosin nyt voisimme jättää puheet väliin.”

Tyttö katsoi kysyvästi miestä saamatta vastausta. Tylanin katse kertoi kaiken.

**

Nanea istui ikkunasyvennyksessä ja katseli ulos. Hänestä tuntui pahalta ajatella Zoltania ja tämän kieltäessä ettei halunnut suudella tyttöä. Nanea oli varma, että olisi saanut myöntävän vastauksen. Zoltanin silmät ja suu puhuivat eri tavalla. Tyttö ei halunnut itkeä miehen vuoksi, joka ei halunnut häntä, mutta silti hän itki.

Zoltan seisoi vähän matkan päässä ja katseli silmiään pyyhkivää Naneaa. Ei mies ollut halunnut saada toista itkemään.

”Miksi sinä kiusaat viatonta tyttöä?” Tierran kysyi.

”En minä kiusaa.”

”Kyllä kiusaat. Vaistoan hänen olevan surullinen ja sinä olet syyllinen siihen.”

”Ja millähän minä kiusaan häntä?”

”Hän merkitsee sinulle erittäin paljon. Myöntäisit sen itsellesikin ja Nanealle.”

Zoltan päästi mielessään liudan kirosanoja ja vielä enemmän tuntiessaan Tierranin nauravan. Kirottu lohikäärmeen ja ratsastajan välinen side, joka paljasti kaiken toiselle osapuolelle.

”Ei minulla ole mitään myönnettävää.”

”Zoltan, oletko sinä aivan tosissasi?”

”Olen.”

”Jos sinä ajattelet noin, niin Nanea ei ole sinun arvoisesi tyttö.”

”Naispuolisiin ei voi luottaa. Olen saanut kokea sen karvaasti.”

”VERTAATKO SINÄ NANEAA SIIHEN NAISEEN, JOKA SINUA SATUTTI!”

”Ei tarvitse huutaa, ymmärsin jo vähemmästäkin.”

”Kyllä se siltä tuntui. Ymmärtäisit jo Nanean olevan täysin eri ihminen kuin se sinua satuttanut nainen. Sinä pelkäät olla läheisissä tekemisissä naisten kanssa, Nanea voisi auttaa sinua pääsemään eroon siitä. Ashlynin välittämien muistikuvien perusteella Nanea olisi juuri sopiva sinulle, jos vain suostuisit myöntämään sen seikan.”

Zoltan ei vastannut mitään Tierranille. Hän jäi miettimään lohikäärmeensä sanoja. Mies ei ehtinyt päättää, mitä tekisi seuraavaksi, kun Nanea huomasi hänet. Tyttö loi yhden kylmän katseen häneen ja lähti kävelemään pois.

”Nanea!” Zoltan kutsui turhaan, tyttö ei pysähtynyt. Mies kiiruhti perään ja pysäytti Nanean. ”Älä mene.”

”Anna minun mennä.”

”Minä…” Zoltan aloitti osaamatta jatkaa. Miksi tällaisten asioiden piti olla niin vaikeaa? Nanea oli vähällä käskeä miestä jatkamaan, mutta jäi odottamaan vastausta.

”Sano, jos sinulla on jotain sanottavaa. Ei minulla ole koko päivää aikaa seistä tässä.”

Zoltan yritti saada ajatuksiaan kasaan, jotta pystyisi kertomaan.

”Sinä pystyt siihen”, Tierran kannusti.

”Halusin vain sanoa, että… minua on satutettu pahasti. Sen vuoksi en ole varma, kuinka lähelle itseäni uskallan päästää ketään naispuolista. Se, että edes kerron tämän sinulle, on jo paljon.”

”Sinua on satutettu ja kuvittelit minun olevan samanlainen. Uskomatonta!” Nanea tokaisi.

”En minä niin sanonut. Yritin vain selittää, miksi minun on vaikea päästää sinua lähelleni.”

”Mutta tarkoitit kuitenkin.”

Zoltan luovutti. Hän ei uskonut saavansa tyttöä ymmärtämään. Mies irrotti otteensa ja loi Naneaan surullisen katseen.

”Antaa olla. Miksi edes yritän, kun et halua ymmärtää?”

Mies käännähti kannoillaan ja lähti kävelemään hartiat lysyssä poispäin. Nanea jäi katsomaan selvästi hämillään tämän perään. Miten tässä nyt näin oli käynyt?