18.luku
Arsen oli hämmentynyt siitä suudelmasta, jonka oli saanut
Ashlyniltä tämän tultua katoamisreissultaan. Se antoi ymmärtää, että miehellä
olisi mahdollisuus päästä takaisin tytön makuukammariin, mutta silti pyyntöä ei
ollut tullut. Miksi kaikkien naispuolisten ihmisten piti olla niin vaikeita
ymmärtää? Toisaalta se oli aina ollut niin.
Arsen melkein meni koputtamaan Ashlynin makuukammarin oveen,
mutta päätti sitten antaa tytön tehdä aloitteen. Tämä oli lopettanut heidän
suhteensa ja saisi olla nyt aloitteen tekijä. Sitä ennen mies tyytyi vain
ihailemaan kaukaa.
”Miksi et vain mene
koputtamaan hänen oveaan?”
”Hän päätti suhteemme,
Dastin, joten hän saa tehdä aloitteen.”
”Sinä olet kyllä
typerä. Sanoinhan jo, että rakastatte toisianne.”
”Korjaus, hän rakastaa
minua. Minä… minä en tiedä, mitä tunnen häntä kohtaan.”
”Onneksi meillä
lohikäärmeillä ei ole noin vaikeaa kuin teillä ihmisillä.”
”Pitikö tuon
lohduttaa?”
”Ei, se oli vain
toteamus.”
Arsen tuhahti itsekseen ja jäi tuijottamaan eteensä mitään
näkemättä. Niinpä hän ei huomannut Ashlyniä, joka tuli sivuovesta ruokasaliin
ja katseli häntä.
Tyttö puraisi huultaan. Hän iloitsi sisarensa paluusta.
Aisha oli palannut esitettyään ensin uhkavaatimuksensa Tylanille. Ashlyn toivoi
kaksikon suhteen nyt onnistuvan paremmin kuin aikaisemmin. Hänen omansa oli
poissa. Hän oli lähtenyt etsimään Arsenia pyytääkseen anteeksi aiheuttamaansa
huolta ja kaaosta. Dastinin mukaan mies osannut sanoa, mitä tunsi. Samira oli
saanut tytön ymmärtämään miehiä paremmin kertomalla kahden kesken omasta
elämästään.
Ashlynin rohkeus petti ja hän yritti poistua ruokasalista
miehen huomaamatta. Hän pääsi melkein toiselle ovelle asti, kun kuuli
kutsuttavan itseään. Hän pysähtyi ja kääntyi katsomaan Arsenia huulet väristen,
joka tuli hänen luokseen. Tyttö sydämensä lyövän niin tiheään, että hänestä
tuntui sen hyppäävän rinnasta ulos.
”Ashlyn, oletko varma aiemmin tekemästäsi päätöksestä?” mies
kysyi.
”Särjin jo sydämeni sillä, kun tein sen. En ole saanut sitä
eheäksi vielä, enkä halua särkeä sitä uudestaan.”
”En ymmärrä, miksi teit sen.”
”Koska olen aina pitänyt itseäni uskollisena ihmisenä. Jos
Joa ei valitsekaan Dastinia, niin emme voisi jatkaa, koska haluan olla
uskollinen miehelleni. Vaikka rakastajan ottaminen on sallittua, niin minä
kokisin itseni pettäjäksi, eikä omatuntoni salli sitä. En vain yksinkertaisesti
pysty siihen. Siksi katsoin parhaaksi lopettaa nyt ennen kuin menisin vielä
enemmän rikki.”
Arsen suuteli Ashlyniä hellemmin kuin koskaan aikaisemmin
saaden tytön melkein pyörtämään päätöksensä. Suudellessaan rakastamaansa miestä
hän unohti ympäristönsä ja keskittyi pelkästään suudelman aiheuttamiin
katkeransuloisiin tunteisiin.
”Sanoin jo Dastinille, etten tiedä, mitä tunnen sinua
kohtaan. En vain halua menettää sinua koskaan”, mies sanoi nojaten otsaansa
tytön otsaa vastaan.
”Et sinä minua menetä. Enhän minä voi täältä lähteä
mihinkään.”
”Jos et halua minua rakastajaksesi, jos menet naimisiin
toisen miehen kanssa, menetän sinut.”
Ashlynistä miehen sanat olivat melkein rakkaudentunnustus,
mutta se ei riittänyt. Tyttö huomasi olevansa valmis jatkamaan suhdetta, mikäli
Arsen vain sanoisi kolme pientä sanaa. Niitä vain ei kuulunut, joten Ashlyn
katsoi miestä apeasti ja työnsi tämän kauemmaksi itsestään.
”En voi tehdä tätä, en pysty siihen”, hän sanoi ja juoksi
pois jättäen Arsenin katsomaan masentuneena peräänsä. Miehestä tuntui kuin
jotain olisi mennyt juuri rikki.
**
Nanea tunsi itsensä avuttomaksi. Hän oli jutellut Zoltanin
kanssa Ashlynin ja Arsenin tilanteesta. Tyttö halusi auttaa ystäväänsä, mutta
ei tiennyt miten. Se tuntui turhauttavalta.
”Haluan tehdä jotain heidän hyväkseen”, hän voihkaisi.
”Me emme voi tehdä mitään. He ansaitsevat toisensa, mutta ei
ole takeita siitä, että he pääsevät naimisiin asti.”
”Tätä et sitten kerro veljellesi, mutta Ashlyn paljasti
minulle olevansa valmis jatkamaan suhdetta, jos Arsen rakastaa häntä ja sanoo
sen ääneen.”
”En sano. Veljeni tuntien hän ei edes tiedä, rakastaako.
Voimmeko lopettaa puhumisen ja tehdä jotain mukavampaa?”
”Kuten?”
”Sitä ei voi sanoa ääneen, mutta voin näyttää sinulle.”
Nanea näki tutun pilkkeen Zoltanin silmissä ja arvasi heti,
mitä tämä tarkoitti. Olihan se kieltämättä mukavampaa puuhaa, mutta tyttö
halusi puhua. Ashlynin tavoin hänkin halusi tietää jotain.
”Ehkä vähän myöhemmin. Sitä ennen haluan tietää, mitä sinä
tunnet minua kohtaan?”
Zoltan kohotti kulmiaan yllättyneenä.
”Miksi sinä tuota kysyt?”
Se ei ollut Nanean toivoma vastaus, ei yhtään siihen
suuntaan.
”Ehkä siksi, että haluan tietää. Et ole kertaakaan sanonut
niistä mitään.”
”Minä pidän sinusta paljon.”
Tämäkään vastaus ei tyydyttänyt tyttöä.
”Sinä… pidät minusta. Minä kelpaan sänkyyn, mutta et halua
minusta enempää?”
”En minä niin sanonut. En kiellä, ettenkö nauttisi
yhteisistä hetkistämme. Minä viihdyn sinun seurassasi.”
Zoltan tarkkaili puhuessaan Nanean kasvoja ja näki heti,
ettei hänen vastauksensa miellyttänyt vieläkään tyttöä. Mitä miehen piti oikein
sanoa? Ryhtyä runoilemaan sanahelinää? Zoltan oli ymmällään. Naisten
ajatustenjuoksua oli joskus vaikea ymmärtää.
”Vai niin. Minä olen siis pelkkää sänkyviihdettä sinulle”,
Nanea sanoi ymmärtäen tahallaan väärin. Hän yritti saada miestä puhumaan tunteistaan,
mutta tämä pysyi tuppisuuna.
”Nyt sinä ymmärsit väärin. Sinä olet enemmän kuin
sänkyviihdettä.”
”Jahas, kuulut samaan kategoriaan veljesi kanssa.”
”Mikähän kategoria se on?”
”Miehiin, jotka tarvitsisivat kaulimesta päähänsä.”
”Miksi minä sellaista tarvitsen?”
”Koska et kerro tunteistasi. Jos et ole sattunut huomaamaan,
niin me naiset haluamme kuulla teidän sanovan tunteenne ääneen. Meille ei riitä
se, että sanotte meidän tietävän, mitä tunnette meitä kohtaan.”
Zoltan huokaisi raskaasti. Hänestä alkoi tuntua, ettei sillä
hetkellä hänen ajatuksensa paremmasta tekemisestä kuin puhuminen toteutuisi.
”Ei minun ole niistä ennen tarvinnut puhua.”
”Sitten sinun pitää opetella, mikäli haluat pitää minut
elämässäsi.”
Mies nielaisi. Nanean sanat kuulostivat uhkavaatimukselta ja
Zoltanin oli selvästi ryhdyttävä opettelemaan. Hän ei halunnut menettää tyttöä.
**
Nafari oli tullut Silvestraan vain vähän sen jälkeen, kun
Ashlyn oli lähtenyt Joan munan kanssa Aldornian linnasta. Nafari oli ollut
Visnorin rakastajatar ja auttoi tätä kaikessa, missä vaadittiin. Kuten nyt
viestien viemisellä Astarin ja Arysian rajalle karkotuksen jälkeen. Siinä
Nafari oli käyttänyt Adekiniä ja Tivania. Nyt hänen oli keksittävä uusi apuri
itselleen, sillä kumpikin oli kieltäytynyt auttamasta enää, vaikka eivät
tienneet, mitä Nafari teki rajalla. Siitä hän oli pysynyt visusti hiljaa.
Uuden apurin löytäminen osoittautuikin helpoksi, kun Nafari
sai tehtäväkseen viedä critosta tehtyä keittoa Donlafille, joka oli murtanut nilkkansa,
eikä saanut liikkua yhtään ja joutui sen vuoksi makaamaan päivät pitkät
sängyssään.
”Sisään”, mies sanoi käheällä äänellä, kun makuukammarin
oveen koputettiin. Nafari sulki oven perässään ja lukitsi sen hiljaa. Heitä ei
saanut häiritä nyt.
”Toin sinulle keittoa”, nainen sanoi ja laski kantamansa
tarjottimen yöpöydälle. Keiton lisäksi hän oli tuonut miehelle tuopillisen
stelaa.
”Kiitos.”
”Tarvitsetko apua syömisen kanssa?”
Nafari kumartui vähän lähemmäksi, jolloin Donlaf näki
huomattavasti paremmin hänen paitansa kaula-aukosta sisään. Nainen hymyili
viettelevästi ja avasi paitaansa enemmän.
”En halua nyt syödä, tarvitsen erittäin hellää hoitoa”,
Donlaf mutisi kiskaisten Nafarin istumaan sängylle.
”Sitä sinä tulet saamaan, mutta sinun on syötävä keittosi
tai se maistuu pahalta kylmänä. Syödessäsi annan sinulle vähän hellää hoitoa
samalla.”
Mies otti keittolautasen ja yritti keskittyä syömiseen,
mutta eihän syömisestä mitään tullut, sillä Nafari oli siirtänyt peittoa ja
antoi suuhoitoa. Donlaf laittoi lautasen sivuun ja tarttui naista hiuksista
liikuttaen tämän päätä nopeammassa tahdissa. Merda sentään, kun se tuntui niin
hyvältä.
Nafari lopetti yllättäen ja huuhteli suunsa vedellä katsoen
sitten Donlafia muka moittivasti.
”Eikö ruoka kelpaa?”
”Ei ole nälkä. Et voi lähteä ja jättää minua tähän tilaan.”
”Minulla olisi kyllä töitä keittiössä”, Nafari valehteli ja
hykerteli mielessään tyytyväisenä. ”Mutta voin kyllä jäädä, jos autat minua,
kun saat taas liikkua.”
”Teen mitä tahansa, jos vain helpotat oloani”, Donlaf lupasi.
Hän jätti sanomatta, että sai jo vähän liikkua, mutta hänen piti varoa
varaamasta painoa murtuneelle nilkalleen.
”Ehkä minä sitten jään. Mitä haluat minun tekevän nyt?”
”Riisu vaatteesi ja käy nelinkontin tähän sängylle.”
Nafarin toteltua Donlaf siirtyi nilkkaansa varoen naisen
taakse. Hän siveli kädellään edessään olevia paljaita pakaroita ja virnisti
itsekseen. Hän oli aina pitänyt erikoisemmista asioista sängyssä kuin siinä
normaalisti harrastettiin. Nafari pidätteli huutoaan tuntiessaan miehen työntyvän
varoittamatta paikkaan, johon edes Visnor ei ollut työntynyt, vaikka tätä
asentoa oli käyttänyt. Donlaf näköjään piti takapuolista enemmän. Nafari
yllättyi, sillä hän oli aina ajatellut sen olevan kivuliasta ja inhottavaa,
mutta se ei ollutkaan. Hän myös huomasi pitävänsä Donlafista enemmän kuin
Visnorista.
”Mitä sanoisit, jos tekisimme tästä säännöllistä?” nainen
kuuli ehdottavansa.
”Se on erinomainen idea.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti