8.luku
Ashlynin oli
vaikea tottua siihen, että asiat tehtiin hänen puolestaan. Aina kun hän yritti
auttaa piikoja tai Tadalethia keittiössä, hän sai kuulla sen olevan asemaansa
nähden sopimatonta. Tyttö suorastaan kiehui kiukusta aina sen kuullessaan.
Joskus hän oli kuvitellut hallitsijana olemisen olevan jännittävää, mutta se
olikin erittäin tylsää. Kaikki kiva oli kiellettyä, missään ei saanut liikkua yksin.
Ei edes silloin, kun mitään uhkaa ei ollut tiedossa. Niinpä Ashlyn vietti
päivänsä enimmäkseen Joan seurassa, välillä Dastinin silloin kun se ei ollut
Arsenin kanssa partiolennolla.
”Jos saisin valita, niin haluaisin olla
pelkkä lohikäärmeratsastaja, en kuningatar. Elämäni on liian rajoitettua,
kaipaan vapautta”, tyttö valitti Joalle, joka kasvoi päivä päivältä. Vielä
menisi vähintään kuukausi ennen kuin se olisi täysikasvuinen ja siitä vielä
kuukausi, niin se olisi valmis kantamaan ratsastajaansa.
”Yritä jaksaa. Sitten kun olen tarpeeksi
kasvanut, voimme lentää vaikka joka päivä. Tiesitkö, että me lohikäärmeet
osaamme siirtyä ajassa taaksepäin?”
”En, kuinka paljon taaksepäin?”
”Joitakin viikkoja korkeintaan ja me
tarvitsemme jotain muistikuvaa alueesta, mihin siirtyä. Onko sinulla mielessäsi
joku tietty päivä?”
”On, mutta en voi pyytää sinua siirtymään
sinne sitten, kun pystyt kantamaan minua.”
”Miksi et?”
”Koska en ollut siellä silloin.”
”Tarkoitatko päivää, jolloin perheesi
poltettiin lapsuudenkotiisi?”
”Tarkoitan. Muistan kyllä, miltä Raven
Hollown ympäristöineen näytti.”
”Voisit pyytää Aishaa välittämään minulle
omat muistikuvansa siltä päivältä.”
Ashlyn ei
ollut edes ajatellut sitä, että voisi kysyä sisareltaan apua siihen. Eri asia
olikin, että suostuisiko Aisha.
”En tiedä, suostuuko hän.”
”Se selviää vain kysymällä.”
**
”Haluaisitko pienelle lentomatkalle?”
Goji tiedusteli Aishalta. Lohikäärmeellä oli tylsää, kun ei ollut tiedossa edes
partiolentoja.
”Haluan.”
”Tule tasanteelle sitten.”
Aisha
suorastaan juoksi tasanteelle. Goji ei ollut maininnut Tylanista mitään, joten
he luultavasti lähtisivät kahdestaan lentämään. Lohikäärme katseli
smaragdisilmät säihkyen tyttöä ja laskeutui makuulle, jotta Aisha pääsi
nousemaan selkään. Sitten se hyppäsi ja lähti lentämään kohti korkeuksia.
Tyttö nautti
joka hetkestä pitäen lujasti kiinni. Ilman satulaa ratsastaminen oli vaikeaa.
”Älä kaartele kauheasti tai ainakaan
jyrkästi, koska muuten minä putoan, kun sinulla ei ole satulaa.”
”En tietenkään. Meidän pitääkin jo palata,
Tylan odottaa meitä tasanteella ja on raivoissaan.”
”Hupsista, kummalle hän on enemmän
vihainen?”
”Tällä hetkellä molemmille, mutta hän tuntuu
ajattelevan, että tämä oli sinun ideasi, joten…”
”Antaa hänen raivota, mutta sen jälkeen on
turha kuvitella tulevansa makuukammariini ilman anteeksipyyntöä.”
Goji nauroi
niin makeasti mielikuvalle Tylanista pyytämässä anteeksi, että Aisha oli
vähällä pudota selästä.
”Anteeksi, mielikuva Tylanista pyytämässä
anteeksi on vain jotain niin huvittavaa. Jos hän raivoaa sinulle, eikä pyydä
anteeksi, pidä pintasi. Hän nimittäin saattaa kuvitella voivansa tulla
makuukammariisi myöhemmin.”
”Pidän mielessä. Eiköhän palata sitten
takaisin. Mikäli hän ei pyydä anteeksi, tulen ensi yöksi nukkumaan sinun
viereesi, mutta et saa paljastaa sijaintiani hänelle.”
”Suunnitelma sovittu.”
Goji
laskeutui tasanteelle, jossa Tylan käveli edestakaisin ja Aisha hyppäsi maahan
taputtaen lohikäärmettä kaulalle.
”Ensi kerralla lennämme pidemmän aikaa.”
”Ilman muuta”, Goji vastasi ja lensi
hakemaan ruokaa itselleen.
”Mitähän
neiti ajatteli lähtiessään lohikäärmeeni kanssa lentämään ja vielä satulaa?
Helvetin edesvastuutonta. Olisit voinut tippua tai lentää tuulen mukana pois.
Onneksi sinusta ei tule koskaan lohikäärmeratsastajaa, koska et todellakaan
sovi sellaiseksi”, Tylan raivosi. Aisha kuunteli tyynen rauhallisena, mutta
viimeiset lauseet suututtivat hänet. Hän halusi ratsastajaksi, hän halusi
päästä kokemaan saman kuin sisarensa tulisi.
”Joko
lopetit? Äskeinen ei ollut minun ideani, kysy vaikka Gojilta. Minä en ole
edesvastuuton, joten sinun on turha sanoa, ettei minusta voi tulla koskaan
tulla lohikäärmeratsastajaa. Et osaa ennustaa tulevaisuutta!”
”Naisista ei
ole ratsastajiksi sisartasi ja Samiraa lukuun ottamatta. Tai ehkä joistain on,
mutta sinusta ei ikinä.”
Aishan teki
mieli sanoa jotain tulikiven katkuista, mutta piti suunsa kiinni. Hän siristi
silmiään, kuten aina vihaisena ollessaan ja katsoi sitten Tylania tiukasti.
”Sinulla ei
ole asiaa makuukammariini ennen kuin muutat ajattelutapaasi ja pyydät anteeksi.
Älä myöskään tule eteeni ilman anteeksipyyntöä”, tyttö tiuskaisi ja juoksi
sisälle kyynelten polttaessa silmäkulmia. Hän ei ollut osannut kuvitella miehen
voivan loukata häntä niin pahasti kuin oli juuri tehnyt. Goji yritti kysyä
jotain, mutta Aisha ei pystynyt kuuntelemaan sitä. Hän oli liian loukkaantunut.
Tylan ei
ymmärtänyt, mitä oli sanonut väärin. Aisha oli tehnyt väärin lähtiessään
ratsastamaan Gojilla. Se oli erittäin edesvastuutonta.
”Aisha ei suostu kertomaan, mitä sinä oikein
sanoit hänelle?”
”Sanoin, että äskeinen lentonne oli helvetin
edesvastuutonta. Hän ei olisi saanut ehdottaa sitä. Sanoin myös, ettei hänestä
voi koskaan tulla lohikäärmeratsastajaa, koska käyttäytyy tuolla tavalla”,
mies vastasi.
”Olit todella kohtuuton. Syytät siis Aishaa
pienestä lentoretkestämme?”
”Syytän. Se oli jo sinänsä väärin, että hän
ratsasti sinulla ilman lupaani.”
”Teit väärin. Ymmärrän kyllä tuon
jälkimmäisen, mutta lentäminen oli minun ideani. Kaipasin tekemistä ja sinulla oli
muuta puuhaa.”
Tylan kirosi
raskaasti. Nyt hän ymmärsi. Hän oli sanonut ajattelematta sen tarkemmin ja
loukannut itselleen aivan liian tärkeää ihmistä. Nyt hänellä oli edessään
erittäin vaativa tehtävä, hänen oli pyydettävä anteeksi. Se ei tulisi olemaan
helppoa, sillä hän ei ollut tottunut pyytelemään ihmisiltä anteeksi. Tylan
saattoi vain toivoa saavansa Aishalta anteeksi. Ehkä oli kuitenkin parempi,
ettei hän heti menisi tytön luokse. Tämä tuskin nyt suostuisi vielä puhumaan
edes hänen kanssaan.
**
Samira oli
allapäin, mutta salasi sen kaikilta. Hän oli tottunut olemaan näyttämättä
tunteitaan ulospäin. Hän ei halunnut kuulla kysymyksiä, joihin ei voinut
vastata. Samira kävi varmistamassa, tarvitsiko Ashlyn häntä ja meni sitten
luolaston katolle. Se oli korkealla, mutta erittäin hyvä miettimispaikka.
”Imeric, jos joku etsii minua, niin olen
katolla. Haluan miettiä rauhassa.”
”Selvä.”
Samira oli
kiitollinen, ettei Imeric kysellyt enempää. Se oli tottunut siihen, että
ratsastaja kertoi, jos sen oli tarpeellista tietää jotain. Samira pyyhkäisi
silmiään ajatellessaan Da’lenia. He olivat nyt olleet monta päivää puhumatta
toisilleen mitään. Se tuntui sietämättömältä.
Oltuaan
erossa miehestä nainen pystyi nyt ymmärtämään tätä. Hän ymmärsi, miksi Da’len
halusi suhteesta julkisen. Jännitystä elämään pystyi etsimään muualtakin kuin
salasuhteesta. Samira oli valmis taipumaan miehen vaatimuksiin, mutta
suostuisiko Da’len enää puhumaan hänen kanssaan.
”Imeric, onko sinulla tietoa siitä, missä
Da’len on?”
”Hetki, kysyn Varenalta.”
”Kiitos.”
”Varena vastasi juuri, että ovat
partiolennolla, mutta tulossa pian takaisin.”
Lentäminen
toi aina vapauden tunteen. Da’len nautti suuresti joka kerta, oli se sitten
partiolento tai joku muu. He lensivät Varenan kanssa kohti Silvestraa oltuaan
partiolennolla. Mies näki jonkun istuvan luolaston katolla, mutta he olivat
liian kaukana, jotta hän olisi nähnyt, kuka se oli.
”Sinulla on parempi näkö, Varena. Kuka on
katolla?”
”Samira. Hän näyttää itkevän. Hän muuten
kysyi juuri Imericin välityksellä, missä olemme.”
Da’len oli
yllättynyt. Miksi Samira itki ja oli kysynyt hänen sijaintiaan? Halusiko nainen
puhua? Mies ei ollut varma, oliko hän valmis siihen.
”Vaistoan epävarmuutesi. Onko teillä tullut
välirikko? En ole sokea, te ette ole puhuneet päiväkausiin toisillenne. En
myöskään ole aistinut makuukammarissa muita kuin sinut.”
”Sanoin Samiralle, etten halua jatkaa enää
salasuhdetta. Olen saanut kuvan, että hän halusi olla kanssani vain salasuhteen
tuoman jännityksen vuoksi.”
”Ehkä hän on tullut toisiin ajatuksiin.”
”Minun on vaikea uskoa sitä.”
”Et siis halua mennä hänen luokseen?”
”En, se on lopullisesti ohi. Vie minut
tasanteelle.”
Varena
kertoi keskustelusta Imericille, joka ilmeisesti kertoi Samiralle, sillä Varena
näki naisen itkevän hetken päästä entistä enemmän. Lohikäärmeen mielestä
Da’lenin pitäisi puhua Samiran kanssa ja välitti näkemänsä ratsastajalleen ja
vei tämän tasanteelle.
Da’len oli
hämmentynyt laskeutuessaan maahan ja riisuessaan satulan Varenalta. Miehestä
tuntui, että hän tarvitsi nyt neuvoja joltain viisaammalta. Varenalta oli turha
edes kysyä, se tuntui olevan Samiran puolella ja Da’len halusi puolueettoman
näkökulman. Tai sitten mies ei kysyisi neuvoja ja yrittäisi unohtaa naisen,
mikä oli lähes mahdottomuus, kun he olivat lohikäärmeratsastajia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti