22.luku
Kyrianne tunsi itsensä loukatuksi. Hän oli kuvitellut
Donlafin yhä rakastavan häntä, mutta selvästi hän oli ollut väärässä.
”Haluatko jäädä juttelemaan hänen kanssaan, vai näytänkö
makuukammarisi?” Aisha kysyi ystävältään.
”Näytä vain. Huomaan erehtyneeni pahemman kerran sen ihmisen
suhteen, jonka luulin rakastavan minua. Hän halusikin vain seksiä minulta”,
Kyrianne vastasi, eikä katsonut enää Donlafin suuntaan.
Mies ei tiennyt, mitä sanoa. Hän pystyi vain katsomaan
tyttöjen perään. Nafarikaan ei tiennyt, mitä sanoa. Hänelle heidän hetkensä
miehen kanssa olivat olleet pelkkää hupia ja viihdykettä.
”Donlaf? Kuka tuo oli?” nainen kysyi tyttöjen päästyä
kuulomatkan ulkopuolelle.
”Kyrianne, hän… hän oli tyttö, jonka kanssa seurustelin
ennen kuin tulin tänne. Minun piti kirjoittaa, mutta sitten tapahtui
kaikenlaista ja unohdin.”
”Ilmeestäsi päätellen se oli vakavaakin.”
”Ennen kuin lähdin, me suunnittelimme menevämme naimisiin.
Hän on syystäkin vihainen minulle, kun en lähettänyt ainuttakaan viestiä
hänelle.”
”Todellakin on. Sinuna etsisin hänen makuukammarinsa ja
selvittäisin välinne. Nyt heti. Sinulla voi olla vielä mahdollisuus saada hänet
takaisin, ala mennä”, Nafari komensi.
”Mutta…”
”Ala mennä. Voit sanoa, että äsken nähty suudelma oli vain
kiitosta siitä, mitä teit hyväkseni. Et edes valehtelisi siitä, koska se on
totuus.”
Donlaf hymyili vaisusti ja totteli saamaansa kehotusta. Nyt
ei voinut kuin toivoa parasta.
**
Ashlyn oli jälleen kirjastossa. Tällä kertaa hän uskoi
löytävänsä etsimänsä tiedon. Donlaf oli sanonut, että kirjoista saattaisi
löytyä ja tyttö muisteli nähneensä jossain kirjassa jotain ihmeellistä kieltä,
jota ei ymmärtänyt. Se oli osunut hänen silmiinsä silloin, kun hän oli etsinyt
ratkaisua omaan ongelmaansa. Meluariin liittyvä ongelma oli erilainen.
Järjestelmällisesti tyttö aloitti käymään kirjoja yksitellen
läpi Liothin asettuessa jälleen takan eteen. Se oli jo tottunut siihen, että
sen emäntä tuli kirjastoon aina jonkin ongelman kohdatessaan.
”Luuletko löytäväsi
sen, mitä etsit?”
”Toivon ainakin.
Donlaf ei ollut varma, onko kirjoissa sitä. Minulla on muistikuva, että olisin
jossain kirjassa nähnyt jotain ihmeellistä kieltä, josta en ymmärtänyt
sanaakaan. Se saattaa olla se, mitä etsin.”
”Kaikkea sinä teet
lohikäärmeen eteen, jonka ratsastaja et edes ole.”
”Meluar on syytön
ratsastajansa tekoihin. En olisi halunnut karkottaa sitä, mutta minulla ei
ollut vaihtoehtoja, kuten hyvin tiedät.”
”Niin tiedän. Kutsunko
sinulle apujoukkoja?”
”Ei, tämä on jotain,
minkä haluan tehdä yksin.”
”Aivan kuten haluat”,
Lioth vastasi sulkien silmänsä. Se päätti torkkua sillä välin, kun Ashlyn kävi
kirjoja läpi.
Pari tuntia myöhemmin tyttö tunsi mahansa kurnivan, mutta
yritti olla välittämättä siitä. Hän ei halunnut jättää etsintäänsä kesken sen
vuoksi, että halusi syödä jotain.
”Lioth, voitko pyytää
Aishaa tuomaan minulle jotain syötävää tänne?”
Creodilla ei vastannut. Ashlyn tiesi sen toteuttavan pyynnön
joka tapauksessa. Pian Aisha saapuikin kantaen tarjotinta, jossa oli suxoneasta
puristettua mehua ja lautasellinen höyryävää cresadia.
”Kemiselistä vai toakronista tehtyä?” Ashlyn kysyi
sisareltaan tarkoittaen cresadia.
”Kemiselistä. Tadaleth ehti jo marmattaa, että sinun pitäisi
kuulemma syödä enemmän. Mitä muuten tällä kertaa etsit?”
”Muistat varmaan, etten olisi halunnut karkottaa Meluaria?”
”Joo, muistan.”
”Donlaf mainitsi jotain jostain loitsusta, jolla voi purkaa
lohikäärmeen ja sen ratsastajan välisen siteen. Tulin etsimään sitä. Muistan
nähneeni jotain ihmeellistä tekstiä, jota on vaikea lukea. Jos löydän sen
kirjan, niin voin näyttää sen Joalle ja kysyä, tunnistaako se sitä.”
”Minä voin auttaa, syö sinä sillä välin”, Aisha tarjoutui.
”Ei sinun tarvitse. Minun pitää tehdä tämä itse.”
”Hei, minäkin välitän Meluarista. Jos voin auttaa sitä
jotenkin, niin haluan tehdä sen.”
”Hyvä on sitten. Olen käynyt jo kolme hyllyllistä läpi.”
Aisha nyökkäsi ja ryhtyi jatkamaan siitä, mihin hänen
sisarensa oli jäänyt. Ashlyn katsoi cresadia ja tunsi veden nousevan
kielelleen. Hänen oli syötävä nyt, hän ei voinut antaa sen kylmetä. Maha kurni
entistä äänekkäämmin ja tyttö otti ensimmäisen lusikallisen. Tadaleth oli
ylittänyt itsensä. Tämä cresad oli herkullista.
”Oletko jo maistanut tätä?” tyttö kysyi Aishalta.
”Olen, se on herkullista. Tadaleth pisti minut syömään kaksi
lautasellista.”
”Ja vetosi siihen, että sinä syöt kahden edestä?”
”Kyllä, eikä hän ottanut vastalauseita kuuleviin korviinsa.”
”Tyypillistä Tadalethiä.”
”Niin on”, Aisha naurahti ja tuli sitten kädessään olevan
kirjan kanssa Ashlynin luokse. ”Onko tämä se, mistä puhuit?”
Ashlyn katsoi sivua, jota hänen sisarensa osoitti. Aishan
sormi oli kohdassa, jota kumpikaan ei ymmärtänyt.
”On, tuo on se. En vain tiedä, onko se ratkaisu, mutta
voimme aina näyttää sen lohikäärmeille.”
”Lioth, pyydätkö Joaa
tulemaan kirjaston lähelle?”
”Löysittekö ratkaisun?”
”Mahdollisesti, emme
vain ymmärrä siitä yhtään.”
”Aisha, Joa tulee kohta tuohon käytävälle. Päätin nyt syödä
tämän cresadin loppuun, jotta Tadaleth ei pääse motkottamaan minulle. Näytä
sinä sille tuo kohta ja kysy, jos se ymmärtäisi siitä jotain.”
”Selvä”, Aisha vastasi ja astui käytävälle samalla hetkellä,
kun Joa saapui kirjaston kohdalle.
”Mitä kohtaa ette
ymmärtäneet?” se kysyi.
Tyttö näytti kirjan sivua.
”Tuo on
lohikäärmekieltä, ihmiset eivät voi ymmärtää sitä.”
”Mitä siinä lukee?”
”Se on loitsu, jolla
voi katkaista ratsastajan ja lohikäärmeen välisen siteen. Sen lausumiseen
tarvitaan kolme lohikäärmettä, koska yhden lohikäärmeen taikuus ei ole
riittävän vahva.”
”Eli jos käytämme tätä
loitsua Meluariin, sen ja Trilesin side katkeaa?”
”Kyllä. Tuota loitsua
pitää käyttää harkiten, sillä kun se on sanottu, sitä ei voi koskaan perua”,
Joa vastasi.
”Saamme siis
pelastettua Meluarin pois Trilesin suunnitelmista, mutta emme uutta ratsastajaa
sille.”
”Itse asiassa saatte.
Tuo loitsu ei pelkästään katkaise sidettä, se antaa myös lohikäärmeelle
mahdollisuuden ottaa uusi ratsastaja. Teidän pitää kysyä ensin Meluarin
mielipidettä, sillä loitsu ei toimi, jos lohikäärme ei halua siteen katkeavan.
Loitsua sanottaessa pitää olla myös loitsittavan lohikäärmeen lähellä, eli
tässä tapauksessa Meluarin pitäisi olla joko rajan tällä puolen tai teidän
Astarin puolella.”
”Jonkun täytyy siis
lentää rajalle juttelemaan sen kanssa. Eikä vaihtoehtoja ole kuin minä, koska
Ashlyn ei voi tehdä. Visnorin ja Trilesin kostouhan ja sinun pariutumisajan
vuoksi hänen ei anneta lähteä.”
”Totta. Muista, että
Meluarilta pitää kysyä myös sen mielipidettä uudesta ratsastajasta.”
”Muistan kyllä. Minun
pitää vain odottaa siihen asti, kunnes Eldrond vahvistuu.”
”Minä voisin viedä
sinut itse, mutta se on liian riskialtista.”
Aisha otti kasvoilleen tiukan ilmeen katsoessaan Joaa.
”Kuvitteletko sinä,
että antaisin sinun kuljettaa minua tässä tilanteessa?”
”Taisin minä vähän
sellaista jo miettiä.”
”Kiitos tarjouksesta
ja avustasi. Menen kertomaan Ashlynille, jotta voimme suunnitella tämän
toteuttamista.”
”Eipä kestä. Sitten
kun toteutatte sen, niin haluan osallistua siihen.”
Joa lähti kirjaston luota ja Aisha palasi kertomaan
sisarelleen lohikäärmeen kertomat asiat. Tytöt jäivät vielä kirjastoon hiomaan
suunnitelmansa yksityiskohdat kuntoon.
**
Donlaf löysi oikean makuukammarin, koputti oveen ja avasi
sen saatuaan kehotuksen.
”Mitä sinä haluat?” Kyrianne kysyi ja jatkoi sitä, mitä oli
ollut tekemässä, laukkunsa sisällön purkamista.
”Jutella?”
”Onko meillä mitään juteltavaa? Näin jo, ettet sinä
kaivannut minua yhtään, toisin kuin olin kuvitellut.”
”Kyllä minä kaipasin. Tuo äskeinen suudelma oli vain Nafarin
kiitos avusta.”
”Ai että oikein kiitos. Minusta se näytti olevan paljon
enemmän kuin kiitos. En ole sokea, Donlaf.”
Mies sulki oven perässään, eikä suostunut lähtemään. Heidän
oli puhuttava.
”Tiedän loukanneeni sinua, kun en ottanut mitään yhteyttä
lähtöni jälkeen. Minun kyllä piti, mutta täällä on tapahtunut kaikenlaista,
joten se jäi. Pyydän anteeksi.”
Kyrianne keskeytti puuhansa ja katsoi miestä surullinen ilme
kasvoillaan.
”Minä oikeasti luulin sinun kaivanneen minua. Luulin sinun
rakastavan minua, sanoit itse niin lähtiessäsi. Oliko se valhe?”
”Ei ollut. Olen tehnyt täällä jotain, minkä vuoksi koen,
etten ansaitse rakkauttasi.”
”Mi-mitä sinä sitten olet tehnyt?”
”Menin sänkyyn toisen kanssa ja kadun sitä. Tiedän, että
satutin sinua sillä. Sinun ei tarvitse sanoa sitä ääneen, näen sen
kasvoistasi.”
Tyttö kohotti aavistuksen kulmiaan. Donlaf oli yhä
tarkkanäköinen ja osasi tulkita ilmeet nopeasti. Kyrianne ei tiennyt, mitä
sanoisi seuraavaksi. Hän yritti koota itseään.
”Donlaf…”
”Jos haluat minun nyt menevän, niin sano. En odota sinun…”
Donlafin lause jäi kesken tytön sännätessä suutelemaan häntä nopeasti ja
vetäytyi sitten kauemmaksi.
”Minä rakastan sinua yhä. Ehkä minä pääsen yli siitä, että
olet ollut sängyssä toisen kanssa. Se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttäsi.
Yritän ottaa huomioon, että sinulla on tarpeesi ja ehkä se on ollut jokin
heikko hetki sinulla.”
Donlaf veti Kyriannen lähelleen ja painoi kiihkeän suudelman
tämän huulille. Hän ei voinut estää itseään ja antoi käsiensä nostaa tytön
hameen helmaa ylemmäksi. Kädet löysivät nopeasti etsimänsä ja kiusasivat
Kyriannea uusien suudelmien aikana armotta. Tyttö voihkaisi. Hän halusi miestä
ja halusi antaa hetken viedä mennessään. Järki sanoi, että hänen pitäisi vielä
miettiä, mutta tyttö ei suostunut kuuntelemaan sitä.
Donlaf tunsi Kyriannen haluavan samaa, nosti tämän syliinsä
painaen ovea vasten ja työntyi rajusti sisään tiputettuaan housunsa nilkkoihin.
Kyrianne oli onnellinen, että oli Raven Hollowssa jo huolehtinut ehkäisystä.
Hän kun ei halunnut vielä äidiksi. Se, että hän nyt antoi halulleen periksi, ei
tarkoittanut sitä, että hän antaisi Donlafille anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti